Me

torstai 21. marraskuuta 2019

Kishicon Lite 2019 ja blogin henkiin herätys

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa! Ajateltiin Pret-Tyn kanssa herätellä blogia jälleen eloon, koska  coneissa kuulee siitä, että olisi kiva lukea meidän postauksia? ;O Toisekseen lueskellaan itsekin vanhoja postauksia aina silloin tällöin ja samalla mieleen palautuu mukavia (ja vähemmän mukavia) muistoja.
Asiaan: Kishicon Lite oli yksipäiväinen pikkutapahtuma Jyväskylän veturitalleilla 19.10.2019. Ajattelin lähteä coniin, koska jätin tänä vuonna Traconin väliin ja ennen joulua on niukasti mitään tapahtumia. Asuksi valitsin lämpimän luottocossini Mion (K-ON), jonka tein reilu vuosi sitten. Valitsin asun lähinnä pitkähihaisuuden vuoksi ja halusin pitkästä aikaa cossata Mioa.
Maid Mio
Päiväni lähti käytiin Lappeenrannasta, josta ajelin Jyväskylään. Yritin varjella Mion pitkää mekkoa likaantumiselta, koska yksikään pukupussini ei ollut tarpeeksi pitkä. Jos olisin tunkenut asun pienempään pussiin, se olisi ryppyyntynyt. Con aukesi vasta klo 12:00, joten pääsin vasta silloin meikkaamaan ja pukemaan cossia. Järjestyksenvalvoja ohjasi meidät pukeutumaan invavessaan, koska conissa ei ollut virallista pukkaria. En olisi mielelläni vallannut vessaa laittautumista varten, mutta eipä muutakaan paikkaa ollut. Siispä laittauduin n. 1,5 h invavessassa ja yritin häivyttää olemassaoloni aina kun joku kävi kokeilemassa ovea. 


Pret-Ty valitsi cossikseen Meliodaksen (Nanatsu no taizai/ The seven deadly sins) juhlaversion, jonka hän oli väkertänyt muutamassa päivässä Traconiin. Asu on tehty lähes täysin kierrätysmateriaaleista. Hänen matkansa Kuopiosta Jyväskylään taittui bussilla. Pret-Ty oli meikannut ja pukenut cossin päälleen aamulla valmiiksi. Ihan täysin rypyiltä ei voitu välttyä, mutta onneksi kyse oli vain pienestä tapahtumasta. Koska Pret-Ty oli heti valmiina conittamaan, hän meni kuuntelemaan maskeerausluentoa sillä aikaa, kun minä jäin taistelemaan irtoripsien kanssa vessaan. Maskeerausluennolla hän kuulemma oppi hyödyllisiä asioita tulevia asuja varten. Mitäköhän ne olivat?

Lopulta vapauduin vessan pimeistä syövereistä ja Pret-Ty ehdotti että osallistuisin cosplaykisaan. Pienen aivopesun epäröinnin jälkeen päätin osallistua. Yksi (suuri) syy oli se, että MangaCafe sponsoroi kisan palkinnot ja teen mitä tahansa herkkujen tähden:3 Oli vaikea keksiä juontajalle mitään fiksua sanottavaa... Tein Mion asun jo yli vuosi sitten (eli en muista mitään sen tekemisestä) eikä siinä ei ollut mitään kauhean ihmeellistä muutenkaan;D Olisin voinut ehkä mainita, että sukkahousuni repesivät  haaroista aamulla... Onneksi pitkä mekko peitti totuuden. Lopulta kerroin tylsästi, että tein asun vuosi sitten ja että haluaisin joskus kokeilla työskennellä conin meidokahvilassa.

Päivä meni aika pitkälti hengaillessa, kuten melkein kaikki muutkin conit nykyään. Kävimme syömässä keskustassa Pannukakkutalossa, jonka hinnat olivat taivaissa Ö_Ö Letut itsessään olivat ihan jees. Syömisen jälkeen kiirehdin takaisin conpaikalle, jotta ehdin ajoissa kuulemaan kisaajainfoa.
Pret-Ty valmiina herkuttelemaan
Opiskelijakortilla sai kahveet kaupan päälle
Cosplaykisa: Mietin voiko tätä edes sanoa kisaksi, koska meillä ei ollut ennakkotuomarointia, vaan tuomarit tsiigailivat asujamme kauempaa. Kisaajia ei myöskään kuvattu etukäteen ollenkaan, joka sekin oli hieman erikoista. Saavuimme lavan luo 15 min ennen kisan alkua kuulemaan ohjeet. Cosplayvänkärit sähelsivät jotakin ja ohjasivat meidät jonoon. Saimme kisaajanumerolappusen, joka täytyi näyttää ainakin yhdessä poseerauksessa. Olin ehtinyt päivän aikana miettiä poset valmiiksi joten tietenkin suunnitelmat menivät uusiksi. Meille ei annettu hakaneuloja, joilla olisimme saaneet kiinnitettyä lappusen asuun.
 Mietiskelin tätä kirjoittaessani, että jos olisin näpytellyt tämän saman postauksen pari vuotta sitten, sanainen arkkuni olisi päässyt valloilleen. Luulen tulleeni vanhaksi, mutta enää ei kiinnostanut kirjoittaa pikkuconin lärslörskisasta kilometrin pituista paskapostausta. Kaikesta sähläyksestä huolimatta lavalle meno tuntui mukavalta pitkästä aikaa. Muutama sekunti lavalla, pari posea ja pois. Mioon oli hahmona helppo samaistua, sillä hän on erittäin ujo. Mio yrittää (painostuksen takia) päästä ujoudestaan eroon kokeilemalla meidoilua. Lavalle tullessani esitin aluksi ujoa ja sitten ryhdistäydyin ja menin "asiakaspalvelumoodiin".
Yritin näyttää siltä, että esittelen menua kahvilan asiakkaalle
Jäätynyt feikkihymy check
Kaikki kisaajat

Väliajalla oli muotinäytös, jonka jälkeen olikin jo palkintojenjako. En oikeastaan tiennyt ketkä olivat tuomareina ennenkuin he astuivat lavalle.*JÄNNITYSKOPINAA*. Kolme kisaajaa sai kunniamaininnan, mutta en ollut yksi heistä. Olin siitä huolimatta tyytyväinen kisan tuloksiin, mutta Pockyt jäi saamatta byäh;_D
Kunniamaininnat: Paras asu, nouseva cosplaytähti, paras peruukki.
Ihailin erityisesti Umia (vas.) läheltä ja kaukaa, ihana asuvalinta.
Usein ihmiset sanovat tässä tilanteessa, että ainakin saivat lavakokemusta. *Pää lyö tyhjää* Uummm... No rehellisesti sanottuna en koe saaneeni oikeastaan mitään lavakokemusta D: Ehkä se johtuu siitä, että en ottanut kisaa kovinkaan vakavasti tai koska en suunnitellut kisaavani. Jos ei muuta, niin ainakin kisakuume jatkoi kasvamistaan.

Cosplaykilpilun jälkeen oli cosplaytanssiryhmä AquaShinen esityksen vuoro. Pret-Ty oli saanut Megulta tehtävän kertoa terkkuja ryhmäläisille ja odottikin sopivaa hetkeä toivottaa ne ennen esitystä. Keikan ajaksi hän sai kaveriltaan lainaan valotikun. Esitys oli tietenkin taattua laatua ja itselle tapahtuman kohokohta. Lopussa oli järjestetty pieni halloween yllätys ja katsojat saivat suut makiaksi karkeilla! Omnom!
Viimeisen tanssin ajaksi ryhmä siirtyi tanssimaan lavan eteen, sillä lava oli liian pieni kaikille yhtäaikaa. Olitte söpöjä <3

Keikan jälkeen sanoimme moikat tutuille ja lähdimme ajamaan kohti Kuopiota. Kaikenkaikkiaan Kishicon oli tapahtumana ihan jepa. Erityisesti yllätyin, kuinka paljon porukkaa conissa oli. Pidän kovasti pienemmistä tapahtumista, sillä sillä niissä on oma tunnelmansa. Jopa täysin tuntemattomat tulivat juttelelemaan pitkäksikin aikaa, joka oli tosi mukava juttu.
Seuraava conimme on Desucon Frostbite alkuvuodesta, nähdään silloin:3

Lämpimin terkuin:
 Elluuhh

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia tulemaan!