Me

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Mimicon 3- Illuminati confirmed

Kaunista conin jälkeistä viikkoa kaikille^^ Tässä hiljalleen taas condarrasta päästään yli ja tässäpä siis juttua  ja paljon kuvia (koska tykkään kuvista yayy!) Mimiconista, joka järjestettiin jo kolmatta kertaa Mikkelissä Mikaelissa.
Viitostiellä ei ollut ruuhkaa??
Lähdimme siis vakio porukan kanssa matkaan jo perjantaina ja matka sujui animebiisejä lauleskellen rattoisasti Mikkeliin. Yövyimme Uusikuu hotellissa, joka oli ehkä n. 400 m päässä conpaikasta. Hinta oli erittäin edullinen ja huone tilava, jopa mikro ja kunnollinen jääkaappi löytyivät!
Charlottekin pääsi mukaan:3
Cossit silitettynä orrella
Illalla kävimme syömässä ja viimeistelemme Megun kanssa luennot kuntoon. Yöllä tuli valvottua, mutta onneksi con alkoi vasta 12.00, joten saimme nukkua rauhassa. Heräsimme ensimmäistä kertaa coniaamuna ennen herätyksen soimista. Tämä on ennenkuulumatonta! Cossien päälle laittaminen meni aika rutiininomaisesti. Gumin satiininen kaulanauha on aina hieman kuumottava laittaa, koska se ei jousta yhtään. Menimme heti ensiksi hakemaan ohjelman pitäjien kaulaläpyskät ja odottelimme hetken ulkona conin aukeamista. Ranneke oli tänä vuonna todella kivan näköinen ja vähän harmittaa etten saanut sitä. ;_;

Vasemmalta päin Pret-Ty, Megu ja minä
Kävimme aamupalalla iki-ihanassa Mimicafessa. Tänä vuonna ei ollut ollenkaan kakkua tarjolla miinusta siitä, mutta kaikki muu oli mielestäni onnistunutta.
Otimme Pret-Tyn kanssa kuppikakut <3 Omnom
Oma luentoni eli "Cosplayta aloittelijoille" alkoi 13.00 ja koska kyseessä oli ensimmäinen luentoni, minua jännitti jonkin verran. Välillä olin hieman lukossa, mutta antakaa anteeksi ensikertalaiselleXD 
Söpöläiset Pret-Ty ja Megu Mimicafessa <3
Luennon jälkeen oli helpottunut olo ja sai nauttia loppuconista täysin siemauksin^^ Myöhemmin oli Megun luento "Vain cosplayjutut", jossa toimin mikin kuskaajana. Yleisöllä riitti paljon omia kommentteja ja kokemuksia, kiitos aktiivisuudesta!
En minä ole puli, kotikaljaa vain;_;
Kiidimme heti luennon jälkeen syömään ja ehdimme juuri ja juuri. (Olisi kyllä vituttanut jos ohjelmanpitäjille varattu ilmainen ruoka olisi valunut hukkaan;_;) Ruokana oli TAAS lihapullia ja perunamuusia, onko tämä kenties joku vakio conruoka?
Kuinka suojaat cossisi(ja tissivakosi) likaantumiselta
Illalla meno hotellilla oli jo vähän turhankin lujaaXDD  Kannatta kunnella tätä samalla kun lukee tätä tekstiä, niin pääsee oikeaan tunnelmaan. Löysimme mystisiä kolmioita joka nurkasta...Voi meitä...

Eikö olekkin aikamoinen rivi kenkiä?
...Katsoppas uudelleen. Illuminati confirmed!
Nimesimme tämän illuminatituoliksi
...Mutta ne niistä illan pärinöistä, takaisin coniinXD Öhh Sunnuntaina huomasin mustien piilolinssien mennen vanhaksi, koska kun toisen laittoi silmään koko näkökenttä jäi sumeaksi ja kirvely oli harvinaisen ikävää. Heitin ne siis menemään ja päätin olla ilman yhden päivän. Heti kun kävelimme ovesta sisään, hallcosplaykisan agentit tulivat pyytämään meitä kisaan! Megu ja Pre-Ty suostuivat mielellään, mutta jouduin itse kieltäytymään, koska asuni on Mikun fanart versio enkä olisi siihen hätään löytänyt kunnollista reffikuvaa;/ No sainpahan olla kameramiehenä yleisössä;3
No tässäpä surkeaa kuvaa, en aina ymmärrä kisojen valaistusta..
Lavaposeeraus, kuinka teet sen oikeinXD
Behind the scenes Mako oli kumartunut jotta oli Ryuokoa lyhyempiXD

Palkintoja ei kisassa tullut, mutta Pret-Tyn kadoksissa ollut kisakuume viimein heräsi^^ (Olen yrittänyt saada hänet kisaamaan jo ties kuinka kauan, kiitos cosplaykamisamalle tästä!) 

Mietin että kuvapostauksen cosseista voisi laittaa erikseen, koska saimme kerrankin edes otettua conissa muutamia kuvia.

<3:lla Elluuh...Ps. Meitä on kolme...Voisiko olla jokin suurempi voima tämän takana? Mutta leikkikäähän Sherlockeja siihen asti kunnes taas postaillaan heippati hei~

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tuulinen Desucon 2015 ja jälkipärinät

"Conidarrassa" navetalla
Kaunista Desun jälkeistä päivää kaikille :) Jos poette "conikrapulaa", muistakaa että ainakaan ette joutuneet aamulla navetalle kuten me tänä aamuna ja fiilikset oli kyllä katossa.

Mutta takaisin Desuun. Vaika olemmekin paljon jo ehtineet coneja kierrellä, tämä oli minun ja Pret-Tyn ihka ensimmäinen Desucon (hyvästi desuneitsyys!). Matkasimme Megun ja tämän vanhempien kanssa Lahteen ja yövyimme Sokos hotelli Lahden Seurahuoneella. Pääsimme oikein luksus huoneeseen ja siellä oli myös kylpyamme *_* Siellä kelpasi lillua rankan conpäivän jälkeen.

Menimme perjantaina hakemaan rannekkeet ja katsoimme hieman ympärillemme. Emme kehdanneet laittaa mitään cosseja päälle niin lyhyen ajan takia ja oli todella outoa kulkea siviileissä conissa;O Tätä ei ole käynyt vuosikausiin, eikä varmaan heti tulekaan käymään uudelleen. Pelasimme tanssipeliä ja kuljeskelimme ympäri conpaikkaa. Olin aina kuvitellut Sibeliustalon isommaksi, kuin mitä se olikaan. Paikka on joka tapauksessa kaunis ja ranta oli kiva lisä. Mummo onnistui soittamaan juuri conipaikalla Pret-Tylle ja kysyi josko hän pääsisi raparperia leikkaamaan. Olisi kai pitänyt jättää Desu väliin ja mennä mummon avuksi vai mitä?:D

Lauantaina cossasin siis Saberia. Conissa emme ottaneet kuvia, koska Megun tuli meille viikkoa takaperin ja otimme shoottia jo etukäteen. Kuvista tuli aivan upeita, kiitokset ihanus.

Välillä oli vaikeaa eläytyä vakavaan SeibaanXD



Siinäpä muutama maistiainen:D Blogger tapansa mukaan raiskaa kuvien laadun, mutta minkäs teet;_;
Shoottaillessa toinen kengän koriste lähti irti, mutta kiinnitin sen eri tavalla sitten varsinaiseen coniin ja onneksi pysyi hyvin. Hopeinen akryylimaali lähti hieman halkeilemaan, mutta osasin jo odottaa sitä ja annoin asian olla. Olin yllättynyt kuinka paljon minusta otettiin kuvia...Tai siis kyllä odotin että joku ottaa sentään, mutta määrä yllätti joka tapauksessa! Myös pari ihanaa pientä japanilaistyttöä tuli pyytämään kuvaa ja saivat aivan doki dokit minut nähdessään. Oli äärimmäisen vaikea pitää Saberin pokerface kun he kuvasivat minua niin innoissaan. Aww olin otettu tästä;_; <3

Desuconissa oli paaaljon KLK cossaajia
Saberissa oli vähän vaikea olla ja vaihdoin random mekon lauantai iltapäiväksi. Pre-Ty ja Megu cossasivat puolestaan Kill La Killistä Makoa ja Ryukoa. Pret-Ty toimi samalla kantamis orjana, kun en kehdannut kantaa kauheasti tavaraa vaikean cossini kanssa. 
Sibben sali oli todella mukavan muotoinen ja lavalle näki kauempaakin yllättävän hyvin. Olin odottanut samanmuotoista salia, kuin Kuopion musiikkikeskuksella (jyrkästi nousevat rivit). Cosplaykisa oli hyvin järjestetty ja Nälkäpeliteeman käyttäminen juonnossa oli hyvä idea. 
Muissa ohjelmissa emme käyneet, koska ainoa kiinnostava cossikisan lisäksi oli Cross Angeen liittyvä K18 luento, mutta ensi kuussa vasta synttärit perhana... Illalla kävimme Wonderful rush ryhmän kanssa treenaamassa sunnuntaita varten tanssimista, mutta emme sitten lopulta kovan tuulen ja tilanpuutteen takia saaneet videota kuvattua;_; Kauheasti harmittaa;/ 

Sunnuntai meni siis melkein kokonaan ryhmäilyn merkeissä ja tapaamisaika oli klo 12.00 infolla, ryhmä oli kasassa vasta joskus 40 min myöhemmin:/ Kun kuvasimme videopätkää, jossa kaikki olivat ensin kädet yhdessä ja sitten nostettiin nopeasti ylös, löin vahingossa takana olevaa miestä päähän...Anteeksi kovasti! Eli perui coniaamuna tulonsa ryhmään ja Kotorimme katosi katsomaan AMV-kisaa, emmekä saaneet sen takia yhteiskuvia oikeastaan hänen kanssaan. Olimme siis seitsemällä jäsenellä liikenteessä. 
Se pakollinen selfie
Ryhmän shootti oli suoraan sanottuna oikea painajainen...Tuuli oli aivan älytön ja pantsut vilahtivat useaan otteeseen ja peruukki oli koko ajan silmillä. Hatussa olevat höyhenet meinasivat ottaa tuulta alleen ja hatustakin piti pitää kiinni, vaikka se oli peruukissa hakaneuloilla kiinni.

Maki- Minä
Nozomi- Pret-Ty
Umi- Meital
Rin- Kisse (Instagram: Pyonkonator)
Nico- Viivi (Instagram: @princesspinkie_chan)
Honoka- hanski 
Hanayo- minty (Instagram: princeminty_kun)

Suosikkikuvani ryhmästä kiitos kuvasta J.K.
Ikkuna on paras peili (Megu)

Ihana ryhmämme^^ Kiitos Meital cosplay

Kyllä se on juurikin mitä luulet eli washi washi, varokaa tissejänne!>:) (Megu)

( J.K.)

(Megu)
Onneksi derppiäkin löytyy <3

Conista mukaan lähti ihania figuureja. Itse ostin Makin No Brand Girls figuurin. (HARDIA SAMAISESTA BIISISTÄ PELATTU 75 KERTAA EIKÄ VIELÄKÄÄN FULL COMBOA ÄÄRGG!)
Hyvää myöhäistä synttäriä Pret-Ty! Sait Illyalle ihanan parin^^
 T:Elluuh & Megu
 Yleisarvosanaksi Desulle päksähtää 3.5/5. Coni oli hyvin järjestetty, mutta tunnelma oli välillä jotenkin lattea. En ymmärrä miksi ihmeessä pitää mulkoilla jos joku cossaa samasta sarjasta tai samaa hahmoa??D: Minun mielestäni olisi oikein mukavaa mennä juttelemaan sarjasta ja vaihtaa kuulumisia, mutta hapan naama ei houkutellut;_;
Noniin tehkää kuten Pret-Ty ja jatkakaa koomailua <3

Ensi viikolla siis Mimiconia kohti, sielläpä nähdään^^
-Elluuhh