Me

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Wakamonocon 2016- hengailuconi nuokkarilla

Heippa hei kaikille! Eli Pret-Ty tässä ja nyt olisi junassa aikaa sitten kirjoitella fiiliksiä ja tarinoita Wakamonoconista! ^^

Wakamonocon oli siis ensimmäistä kertaa pidettävä anime- ja mangatapahtuma Lahdessa Nuorisotalolla 26-27.11.2016. Tapahtuma järjestettiin, koska kaikki Desuconit ovat nykyään K-18 ja nuoremmille conkävijöille ei ollut mitään tapahtumaa. Noin puoli vuotta sitten meidät kutsuttiin tapahtumaan kunniavieraiksi, ja kutsu tuli aivan puskista, sillä emme ole todellakaan mitenkään huipputunnettuja tai taitavia cossaajia.

Conin mainoskuva
Minun matkani alkoi perjantaina linja-autolla ja loppumatkan kuljin junalla Joensuusta Lappeenrantaan, jossa Elluuhh odotti. Seuraavana päivänä jatkoimme Lahteen ja myöhästyimme, koska minä meikkasin liian pitkään ajokeli oli todella huono!
Hovikuski LeipuriHiiva ajaa jay!

 Conpaikalle päästyämme vetäisimme AKB0048 Kojiharun ja Acchanin nopeasti niskaan ja kiiruhdimme tuomaroimaan cosplaykisaa. Tuomarointi oli mukava kokemus ja oli jännää, kun kerrankin saa ihan luvan kanssa arvioida toisten asuja :DD Meille oli varattu todella vähän aikaa ja juuri ja juuri ehdimme päättää voittajat. Kisassa oli kuusi kilpailijaa, joista valitsimme yhden voittajan, sekä kaksi kunniamaininnan saajaa. Vaikka kisaajia oli myös pareina, jokainen tuomaroitiin yksilönä.
Tuomareiden esittäytyminen
Kaikki kisaajat

Sivuilla kunniamaininnan saaneet ja keskellä voittaja Rollingay.
Kisan jälkeen oli piakkoin meidän kunniavierasohjelmamme "Cosplayta aloittelijoille" vuoro ja meillä oli hieman perhosia vatsassa, koska emme olleet ehtineet käydä sitä ennakkoon kokonaan läpi. Puheohjelmien pitäminen ei ole myöskään kummankaan vahvuusalue, mutta uskon esityksemme menneen ihan hyvin. Ohjelmamme kanssa kävi tosin pieni kämmi, sillä osa diaesityksemme kuvista eivät jostakin syystä näkyneet ollenkaan?! Toivottavasti siitä oli edes jotakin hyötyä aloitteleville cosplayharrastajille...😶
Kun Elluuhh selittää mitä cosplayharrastaminen on
Greenroomissa oli molempina päivinä lämmin ruoka, mehua ja leipää, jonka ansiosta tuli syötyä kerrankin tarpeeksi, sillä coneissa usein unohtuu  syödä. Tapahtumassa oli onneksi pelihuone jossa tulikin oltua tavallista enemmän tanssipelin ja lautapelien ääressä. Karaoken surkeasta biisivalikoimassa ei ollut hirveästi kehumista, ja huoneessa soi koko ajan Yuri on Icesta tuttu History maker. Sunnuntaina kaikki rytmipelit oli tosin viety pois ja jäljelle jäivät ainoastaan lautapelit.
Lautapelejä tuli sitten pelailtua conissa ennätysmäärä

Twister oli kävijöiden suosiossa
Illalla olimme todella väsyneitä ja saimme tietää majoituksestamme vasta perjantaina eli yövyimme pääjärjestäjän veljen tyhjällä kämpällä. Toiset kunniavieraat olivat jo saapuneet sinne tullessamme asunnolle, mutta lopulta he lähtivät hotelliin huonon sisäilman takia. Me päätimme jäädä, koska onhan ilmainen majoitus aina ilmainen, mutta sitten huomasimme, että meillä ei ollut kuin yksi peitto ja 2 tyynyä kolmeen pekkaan. No minä käytin cossia ja vaatteita tyynynä ja toppatakkeja peittona :"DDD Oli silti aika kylmä...
Conimajoitus be like
No seuraavana päivänä heräsimme nenät tukkoisina ja minä meinasin jo luovuttaa cossini kanssa, kun olin unohtanut pinnit kotiin ja tarvitsin niitä kipeästi Snow Halation Nicossa. Lopulta hain kaupasta lisää pinnejä ja laitoin asun niskaan. Elluuhh teki depyyttinsä Klaaralla elokuvasta Heidi.  Nuorisotalolle päästyämme kuulimme jonkun ihmettelevän sitä, että olimme pukeutuneet cosplay-asuihin. Jotenkin tuntui todella huvittavalta kuulla sellaista conissa. Sunnuntaina pukuilijoita oli todellakin vain pienen pieni osa kävijöistä. Aamulla kävimme kuuntelemassa Proppiluennon sekä Panthers Tear Forgen panssareista kertovan luennon. Molemmat olivat todella hyviä ja tuli opittua paljon uutta. Loppupäivä menikin uusien tuttavuuksien kanssa lörpätellessä^^
Klaara
Tässä myös nopeasti otettu kokokuva, kiitos Megulle taas kenkien lainasta!

Oma arvioni Wakamonoconista on 2/5. Conin yleinen tunnelma oli hyvä, vaikka tapahtuma olikin pieni. Ohjelma ei kuitenkaan ollut pääsylipun  hinnan (16,50 e) veroista, eikä se tarjonnut juuri mitään vähänkään kokeneemmille conikävijöille. Jostakin syystä ohjelma oli myös hyvin hyvin cosplaypainoitteista (lähes puolet ohjelmista koski cosplayta). Omia juomia ei saanut tuoda lainkaan conipaikalle ja laukut tarkistettiin ovilla. Tämä lienee ollut nuorisotalon oma sääntö, mutta se tuntui vähän oudolta. Conipaikka kuitenkin pysyi siistinä, emmekä huomanneet myöskään mitään vakavia järjestysvirheitä.
Yleiskuvaa

 Tapahtuman nettisivut ja mainostus olivat kuitenkin ihan pielessä. Sivulla oli lukemattoman paljon kirjoitusvirheitä, ja puhekielisyys virallisissa teksteissä pisti todella pahasti silmään. Wakamonoconin sivu oli myös epäselvä, sillä tapahtuman osoitetta, ohjelmakarttaa ja cosplaykisaan ilmoittautumista oli vaikea löytää. Ihmettelimme myös maskottia, koska se oli yksinkertaisesti ruma ja pitelee kädessään haulikkoa.
Tapahtuma toimi todennäköisesti ensisijaisen kävijäkuntansa mielestä hyvin, sillä nuorilla näytti olevan hauskaa. Tanssipiirit pyörivät, tosin eivät enää Caramelldanssenin tahtiin. Nurkista kuului aasialaista musiikkia ja nuoret halailivat ja juoksivat ympäriinsä. Luultavasti viime viikolla ollut pääsymaksuton Kumakumacon söi osaltaan Wakamonoconin kävijämäärää. Olisi hienoa, jos pikkuconit tekisivät yhteistyötä ja loisivat yhdessä laadukkaan tapahtuman, jossa on myös kokeneemmille konkareille nähtävää.
Se pakollinen peiliselfie
Bonus:
"Sauvan sisällä on styrox-sydän."

Nähdään seuraavaksi Yukiconissa!
-Pret-Ty🌸


lauantai 17. syyskuuta 2016

Tracon 2016- Desusää iski

Hei ystävät rakkaat! Kauan odotettu Tracon meni yllättävän nopeasti ja tässäpä siitä vähän juttua. Tosiaan viime vuonna emme päässeet Traconiin Elluuhhin yo-kirjoitusten takia, joten tänä vuonna odotukset olivat korkealla!
Lauantain asu oli Madoka Kaname taikatyttö versio
Cossien kanssa minulla oli valtava kiire ja menin viikon ennen conia aika vähillä yöunilla. Lucy Grand Magic Games asu oli aika extreme juttu joka lähti vähän niinku vitsistä Megun kanssa.  Suunnittelimme asuja yhdessä sekä käytimme samoja kankaita :3 Korjattavaa löytyy, mutta selvisin noin kuukaudessa kahdesta puvusta.
Sunnuntaina olin Lucy Grand Magic games versio
 Elluuhhilla piti olla Black Rock Shooter päällä lauantaina, mutta kengät eivät kerenneet :c Matkasimme Megun kanssa kahdestaan Onnibussilla Kuopiosta Tampereelle, koska Elluuhh tuli Lappeenrannan suunnilta. Ompelin koko matkan käsin Madokan nauhoja ja vieressä istunut iäkkäämpi mies alkoi jo ihmetellä, milloin saan ompelukseni valmiiksi:D No hotellilla, kun helman timantit oli liimattu oli viimein iso urakka loppu.
Tää soi jostain syystä päässä, kun sain Madokan valmiiksi.
Lauantai aamulla oli pieni kuumotus, kun en ollut asuun 100% tyytyväinen. Onneksi se ei kuitenkaan menoa conissa haitannut ja asusta tultiin ottamaan paljon kuvia sekä kehumaan ;u;
Hermannit coniin lähdössä.
Lauantain ehkä suurimmaksi ongelmaksi nousi Madokan Soul Gem joka ei pysynyt ihoteipillä ollenkaan kiinni vaan päätti tippua cossin sisään ja mennä vielä rikki. Megulla oli onneksi jotain liimaa mukana jolla saatiin sekin röttelö pysymään. Kuvien ottaminen koko viikonloppuna oli aika hankalaa, kun vähän väliä satoi vettä >:d
Soul Gem hyppäsi cossin sisään shootatessakin 

Ho...Homura-chan..? (c) megurinemagnet

(c) megurinemagnet

Madoka´s bless ;D (c) megurinemagnet
Conin jälkeen jalkani olivat aivan tuusan nuuskana korkkareista.
Yksi outo ratkaisu tapahtumassa oli ,että kisojen paikkalippuja alettiin jakamaan vasta iltapäivällä joka johti siihen, että ulos tuli hirmu ryysis sekä tuntia ennen piti olla jo jonottamassa paikkalippuja. Onneksi kisat olivat kuitenkin laadukkaat ja onnea voittajille!
Yksi huvittavimpia juttuja oli, kun ulkona eräs tuttu tokaisi ohimennen, että "Nyt näin paremmin röyhelöt ku vähä pyllistit"
Illalla meidän piti lähteä ajoissa hotellille, kun minun piti saada Lucyn asu valmiiksi. Alkuperäinen idea oli, että maalaan kuviot viittaan. Mutta olinkin hölmonä ostanut kangastusseja ja perjantai aamuna niitä testatessa huomasinkin etteivät ne peitä tarpeeksi. Joten päätin sitten leikata kankaasta ne kuviot ja aplikoida, mutta kerkesin vain aplikoida edestä joten jouduin laittamaan loput kiinni kaksipuoleisella tukikankaalla.
Väsyneet jonottajat lysähtäneenä ovea lähimpänä oleville tuoleille.
Pöff pöff vaan kaikille >:3
Sunnuntai ei mennyt niinku strömsössä... Megu oli hankkinut itselleen ja minulle veden avulla kiinnitettävät guild mark kertakäyttötatuoinnit, mutta hän onnistuikin kusemaan liimaamisen ja kiinnittikin tatuointini suojakelmuun;_; No sinne meni sekin ilo sitten. Elluuhh piirsi meikkikynällä jonkinlaisen tatuoinnin käteeni, mutta eihän se tietenkään yhtä hyvä ollut kuin valmis tatuointi.

Matkasimme conipaikalle sateessa ja Megun ja Elluuhhin peruukit ja cossit olivat litimärät. Elluuh oli ajatellut olevansa casual Satsuki, mutta täydellisten kulmakarvojen mennessä pilalle hän päätti olla vain Liisan peruukki päässä ja normivaatteissa. Juuri pukkareihin päästyämme saimme kuulla, että nyt olisi paikka lippuja jaossa ja minä juoksin hirmu kyydillä niitä hakemaan ja luulin, että siinä olisi ollut hirmu lippujono, mutta onneksi ei ollut. Kuitenkin kävellessä lipputeltalle nurmikon yli, shoecoverini upposivat pehmeällä nurmikolla löllikköön ja menivät ihan likaiseksi. Miksei teltta voi olla laatatuksella? D:< Asujen siistimisen jälkeen kuulimme, että isotavara narikka oli eri rakennuksessa joka tarkoittaisi, että meidän pitäisi kävellä sateessa. Onneksi kaverimme Arbitor kuitenkin tarjosi autonsa peräkontin meidän käyttöön.
Nakanaide Lucy (c) megurinemagnet

Jos siristää silmiä niin eiköhän yhdennäköisyyttä löydy XD (c) megurinemagnet

Lucyn laukusta putosi nappi jonnekkin ja onnistuin jopa hukkaamaan laukkuni, mutta löysin sen lopulta kolmannesta kerroksesta pöydältä. Pikkuhiljaa koko conipäivä alkoi tuntua yhdeltä suurelta vitsiltä:_D
Kävimme tapamme mukaan katsomassa esityskisan ja kisa oli todella korkeatasoinen! Yksikään esitys ei tuottanut katsoessa myötähäpeää, vaan kaikki esitykset olivat viihdyttäviä. Mukavaa oli, että Magic Kaito cossaaja keksi näyttää oikeita taikatemppuja lavalla, koska sellaisia en ainakaan itse ole esityskisoissa ennen nähnyt. Emme siis käyneet katsomassa koko conin aikana kuin ainoastaan cosplaykisat, koska oikeastaan kauheasti mielenkiintoista ohjelmaa ei ollut.
Chuu Natsu<3(c) Sieru 

You´d better break out your world (c) Sieru
Fairy Tail shoottikuvia saimme vain sisällä, kun sade paholainen ei hellittänyt. Illalla Elluuhhin lähdettyä ajelemaan Lappeenrantaan päin, me Megun kanssa menimme Akateemisen puhallinorkesterin konserttiin. Konsertissa soitettiin Fairy Tailia ja me olimme aivan kikseissäXD
FEARI TEIRU!
Ainiin nyt blogillamme on tullut jo 2 vuotta täyteen! Muistan, kun aluksi tiesin kaikki seuraajat ja nyt teitä on tullut paljon lisää :D Ihanaa, että jotakuta kiinnostaa meidän hassut löpinät. Kiitos, kun olette seuranneet meidän blogia!
Seuraava etappimme olisi sitten Wakamonocon Lahdessa 26.-27.11 ^^ Nähdään!

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Animecon 2016 - Yllätyitkö? Kyllä vain.

UUSI CONIPAIKKA OOOHHH!!!
 Noniin nyt päästäänkin sitten Animecon postaukseen. Coni järjestettiin ensimmäistä kertaa Jyväskylän Pavilijongilla 9-10.7.2016. Conipaikka oli siisti ja myyntipöydät ja taidekuja olivat kerrankin tarpeeksi isossa tilassa. Pavilijongille oli myös helppo tulla julkisilla kulkuneuvoilla, koska juna- ja linja-autoasema olivat aivan nurkan takana ja kauppoja oli  rakennuksen läheisyydessä useita. Yleisesti ottaen tilaa riitti, mutta isojen ohjelmien jonojen ilmestyttyä käytäville ja rappusiin paikka muuttui hyvin ahtaaksi. Salin ovet voitaisiin avata varttia ennen ohjelman alkua, jotta kauheita jonoja ei syntyisi ja ohjelmat saataisiin alkamaan ajoissa.
Ihmisiä on aiivan liikaa (muistattehan vanhan kunnon conilaulun?)
  Yöpaikaksi valitsimme "hävyttömän hintaisen" omppuhotellin  ja huoneessamme ainakin ilmastointi pelittiXD Saavuimme perjantai-iltana hotellille hyvissä ajoin ja saimme silitettyä asut valmiiksi. Ompulla ei ollut tarjota meille silitystarvikkeita, joten otimme oman raudan mukaan ja lautana toimi lattia ja pöytä, johon levitimme pyyhkeen.  Pärisimme pitkälle yöhön ja lauantaiaamuna katumus oli kyllä kova. Koomassa meikkaaminen ja cossin pukeminen on aina yhtä mukavaa...

Silläaikaa kun me tytöt laittauduimme, LeipuriHiiva vielä himmaili hetken
Mavis salakuvauspuuhissa
Megu ja Pret-Ty lähtivät pää kolmantena jalkana shottaamaan heti aamusta hiljaiselle ylikulkusillalle. Silläaikaa minä herättelin LeipuriHiivaa ja löhöilimme hetken ennenkuin lähdimme hiihtelemään coniin. 
Mytty-Mavis ja Eloisa-Erza

Puskajussi puuhissaan, ohikulkevat normot saattoivat hieman ihmetellä...
  Lauantai meni hyvin rattoisasti. Aamun ohjelmat eivät kovinkaan paljoa kiinnostaneet, mutta tutkiskelimme hieman conipaikkaa ja moikkasimme tuttuja^^ Kävimme katsomassa tietenkin cossikisan iltapäivällä ja pääsimme istumaan aivan ensimmäiseen riviin keskelle!? Kuvaajat olivat kovin ihmeissään järjestelystä, sillä heille ei oltu jätetty tilaa. Juonto oli tökkivää ja kisaajat tuntuivat olevan hieman hukassa. Toivottavasti ensi kerralla paremmin.
Etupenkin paholaiset
 Illalla menimme nauttimaan Valitsen sinut! - musikaalista, kuten varmaan 3/4 conikansasta teki. Olisimme voineet katsoa kyseisen esityksen jo Mimiconissa, mutta päätimme jättää sen Animeconiin. Kokemus oli kyllä aivan huikea! Saimme liput toiselle riville, mutta "turvallisuussyistä" emme voineet istua sillä rivillä... No odoteltiin sitten 10 min salin täyttymistä ja pääsimme lopulta 16 riviä ylemmäs:/ Jos emme olisikaan mahtuneet saliin olisi kyllä voinut lievästi sanottuna ketuttaa. 

Minulla oli päälläni suurimmaksi osaksi kierrätyskankaista tehty Lynn Minmayn asu. Tein kengät liimaamalla vanhojen juhlakenkien päälle softispaloja kuumaliimalla ja liimasta jäi teräviä liuskoja joiden takia kengät oli yhtä tuskaa pitää jalassa. Olin epävarma vähän siitä ja tästä cossiin liittyen ja päätin ettei asua enää nähdä päälläni ikinä:_D Bye bye, rovio odottaa!


Illalla pärinät vain jatkuivat, jonka seurauksena päädyimme taas valvomaan:_D Emme taida ikinä oppia, byääh!
Illuminatien ja niggajuttujen jälkeen...David! Miehekäs mies, eikös?
Sunnuntaina kierrätin Rinin asua ja Pret-Tyllä oli Yona. Pret-Ty keksi torstai-iltana ennen conia alkaa väsäämään prinsessan hiuspinniä ja teki sitä sitten viiteen aamulla.
Worbla-puhallin oli kovassa käytössä
Valmis hiuskoriste! Yattaa <3
Pret-Ty osti conista itselleen  myös uuden peruukin:3
AMV-kisan videot olivat taitavasti editoitu, mutta mikään ei oikein lämmittänyt Pret-Tyn jäistä sydäntä. Videoista ei löytynyt yllättäjää ja kaikki olivat hänen mielestään samantyylisiä. Kunniavieras Animenzin konsertissa ei tosin säästelty kyyneleitä, kun lopussa soitettiin Digimonista tuttu sävelmä. ;_; Konsertti oli iloa korville ja yleisö hurrasi sydämensä kyllyydestä. Konsertti alkoi tosin odotettua myöhemmin ja Pret-Tylle tuli kova kiire junaan. Isotavaranarikan jonossa oli varmaankin 50 henkilöä, mutta jouduimme kiilaamaan edelle, jotta saisimme prinsessa Yonamme ajoissa junaan.:O
Kaverikuvaa^^ Vasemmalta: Mipurichan, Pret-Ty,  Elluuhh ja Megu

 Voin jo sanoa, ettei kukaan halua palata enää koskaan Kuopion Musiikkikeskukselle tämän jälkeen. Coni oli aivan mahtava ja nousee yhdeksi suosikkitapahtumistamme! Animecon voisi jäädä hyvin Jyväskylän vakioconiksi ja Kuopiossa voisi olla sitten vaikka se Nekocon:D

Kiitos ja kumarrus kaikille Animeconista!
-Elluuhh 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kawacon 2016- Meidoilua ja hauki on kala

Heii!
 Pret-Ty pitkästä aikaa! Nyt on Animeconkin kerennyt mennä ohi, joten cossikiireet sun muut ovat nyt takana päin = Kawacon postauksen aika!

 Kawacon oli siis 2.-3.7 2016 Pohjois-Karjalan ammattiopisto Peltolassa. Coni oli vuoden tauolla ja tämä oli meidän toinen Kawaconimme. Matkamme alkoi jo perjantaina, kun surautimme Kawaconin työvoimainfoon ja siitä sitten jatkoin vielä Meidoinfoon. Kävimme siellä läpi mm. Kuinka asiakkaita palvellaan, miten eri tilanteissa toimitaan sekä tutustuttiin muihin meidoihin/butlereihin. Elluuhh oli vain tavallinen conikävijä ja hän odotteli kiltisti autossa.
Pikkuconiin tavaraa riitti... 
  Tällä kertaa emme yöpyneet hotellissa vaan erään tutun luona Elluuhhin pojuyden luona noin 30km päässä Joensuusta. Illalla hieman jännitti, että miten seuraavana päivänä menisi joten en  meinannut saada yöllä nukutuksi kuin max 3h(toisena syynä olivat ehkä 9 verenhimoista paholaista). Aamulla meikin ja asun laitto oli suorastaan tuskaa ja en jaksanut tunkea piilareitakaan väsyneisiin silmiini :`D

Elluuhhilla oli päällään lauantaina Liisa, Liisa ihmemaasta ja minulla oli kolmessa päivässä väsätty Madoka Maid ver Puella Magi Madoka Magicasta.

Madoka Kaname maid
   Meidojen sekä butlerien tuli olla ajoissa paikalla avajaisissa esittäytymisen takia, mutta sen jälkeen olikin mukavasti luppoaikaa käydä karaokessa kadottamassa äänensä. Työvuoromme alkoi yhdeltätoista ja loppui kolmeen jotta vaadittava 8h hommia tulisi tehtyä molempina päivinä. Ensimmäisen asiakkaan tultua olin aivan innoissani, sillä olin jo pitkään unelmoinut pääseväni johonkin tapahtumaan tarjoilemaan c: Loppjenlopuksi seisoskelimme suurimman osan aikaa nätissä rivissä pöytien vieressä lörpättelemässä muille meidoille/butlereille. Hirveää tunkua ei siis ollut.  Kiitos vielä kahvilamme asiakkaille <3
Conilaiset saivat nauttia pomppulinnasta ilmaiseksi
  Coni ei ollut paljoa muuttunut viime kerrasta. Edelleen tapahtumapaikka on yksi conin kehityksen suurista esteistä. Conin jakaminen viiteen rakennukseen kuulostaa jo katastrofilta ja sitähän se olikin. Ainakin tuli mentyä ylikunnon puolelle ja harmittaa etten hyödyntänyt edes Streetpassia. Regrets. Elluuhh kävi laulamassa jonkin verran karaokea ja testasi tanssipeliä, mutta tietenkin siinä oli Stepmania eikä In the groove, joten vituiks män. Mukava uusi juttu oli kuitenkin pomppulinna, joten conilaiset herättivät sisäisen pomppufiiliksensä ja hyppivät taivaisiin. 
Elluuhh ja LeipuriHiiva
 Minun ollessani rupattelemassa tarjoilijakamujeni kanssa Elluuhh, LeipuriHiiva ja hänen veljensä menivät kokeilemaan Kawaplayn tarjontaa ja peliksi valittiin yksinkertainen ja hauska pingiivipeli Hey, That's My Fish! Kannattaa kokeilla tilaisuuden tullen! Sen jälkeen he kiisivät katsastamaan pleikkarin pelitarjontaa ja löytyihän sieltä legendaarinen Crash Team Racing eli CTR, jota tulikin pelattua hyvän aikaa ja onneksi he saivat neljännenkin tyypin mukaan ralliin:3 Yäk jotkut Narutopelit, hävetkää jos pelaatte sellaisia!
Hauki on kala...
  Kävimme katsomassa cossikisan, joka pidettiin liikuntasalissa tavalliseen tapaan. Edessä oli tuoleja ja takaosassa ihmiset vain istuivat lattialla. Kisan taso oli noussut aivan hurjan paljon viime Kawaconiin verrattuna! Sali oli tupaten täynnä ja lämpötila nousi kattoon nopeasti D= Musiikki taustalla soi niin kovaa, että kattopurut varmaankin rapisivat. Kisassa oli myös erikoinen yleisöäänestys, jossa lähetettiin suosikkikisaajan numero tekstiviestillä numeroon 020202. No heiii ei numero nyt oikeasti ollut seXD
Kaikki osallistujat
Sijoittuneet, katsokaa nyt tätä onnea;_; <3
Läpä löpö luennolla
Paljoa muuta mielenkiintoista ohjelmaa conissa ei ollut, mutta Elluuhh kävi kuuntelemassa luennon Love Livestä. Puhujaa oli mielyttävää kuunnella ja luojan kiitos hän ei kehunut sarjaa (joka on paskaa) katosta taivaaseen, vaan oli oikeasti kriittinen. No lopputulos oli se, että LL on oikeasti vain kliseinen kirppusirkus, jossa ei ole mitään omaperäistä tai hienoa. Itse lopetin jo pelin pelaamisen, mutta Elluuh odottelee BiBi scoutin tuloa.
Pitihän Elluuhhin napata oma pikkukopionsa kirpparilta kyytiin:3
BONUS: KALAKASKUJA 
  Menimme sunnuntaina conin jälkeen kalaan veneellä ja olin ensimmäisiä kertoja mukana. Hauki nappasi, mutta sitten se karkasi koukusta vetäessäni sitä veneeseen. FAAAK;__; Hajotin myös uistimen varren ja pelkkä kela jäi jäljelle?! LeipuriHiiva sai kuitenkin kokeneena kalamiehenä neljä ahventa ja Elluuhh ajoi veneemme melkein karille. Löysimme todellisen kala-apajan ja jäimme kiertämään sitä ja kävikin niin mukavasti, että ukkosmyrsky yllätti meidät (no jos rehellisiä ollaan, niin tiesimme siitä) ja kastuimme läpimäriksi:O Huuhtoutuivatpahan conihiet pois.
c)LeipuriHiiva
Seuraavaksi on sitten luvassa juttua Animeconista, kunhan saamme postauksen aikaanXD Siihen asti heippati hei kaikille!
-Pret-Ty