Me

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kawacon 2017 - Kawala kala jokiconissa

Hei pitkästä aikaa ja terveisiä Kawaconista! Ajattelin kirjoittaa tämän postauksen mahdollisimman pian, että asiat ovat tuoreessa muistissa. Mutta pidemmittä puheita itse asiaan, aloitetaan vaikkapa uudesta conpaikasta! Kawacon järjestettiin 1.7.-2.7.2017 Joensuun normaalikoululla. Conipaikan vaihdos oli mielestäni todella hyvä asia, sillä kaikki aktiviteetti oli yhdessä rakennuksessa ja myyntipöydät toisessa. Rakennukset olivat aivan vieri vieren ja niitä yhdisti katos. Peltolan opistolla puolestaan coni oli jaettu ainakin neljään eri rakennukseen ja kävelyä tuli paljon enemmän nykyiseen verrattuna (Jalkani kiittävät ja kumartavat!). Koulu oli tilava ja auditorio rökitti Peltolan liikuntasalin esimerkiksi cossikisojen pitopaikkana 100/0, sillä katsojien ei tarvinnut istua enää lattialla... Huonoina puolina voisin mainita että norssi oli aika kaukana matkakeskuksesta ja ruokapaikat olivat suhteellisen kaukana. Meillä oli onneksi auto käytettävissä, mutta käy hieman sääliksi niitä joilla ei ollut.
Sisällä oli myös todella hieno shakkilauta!
 Kawaconiin meno oli itsestäänselvyys, sillä se on kuitenkin yksi lähimmistä tapahtumista ja pääsimme majoittumaan LeipuriHiivan luo n.35 km päähän Joensuusta. Menimme hänen luokseen jo perjantaina ja pelasimme illan vietoksi esimerkiksi CrashiaXD Pret-Ty oli koko viikonlopun kipeänä ja pakkasi aimo kassillisen lääkkeitä mukaan varmuuden varalta. Megu puolestaan joutui raahaamaan kasan pehmoleluja mukanaan, sillä hän oli luvannut viedä niitä Digimon näytelmän pöydälle. Tuttuun tapaan silitimme asut valmiiksi ja menimme yllättävän aikaisin unille.
Tavaraa riitti jälleen...Sotkukuvan ottamisesta on tainnut tulla jo perinneXD
Lauantai
Lauantain asuni oli suosikkisarjastani, eli AKB0048'sta Yuka! Ajattelin tehdä asun, koska se on mukavan kesäinen:> Olin ilmoittautunut Yukalla ennakkoon cosplaykilpailuun ja asun teko osoittautui aikamoiseksi tuskien taipaleeksi;_; Vaikka asu saattaa näyttää yksinkertaiselta, sen valmistamisessa tuli ongelmia esimerkiksi paidan raitojen kanssa.
Muutamia WIP kuvia
Pret-Ty olisi halunnut  laittaa toisen asun tapahtumaan, mutta se ei ehtinyt valmistua ajoissa. Hän päätti siis väsätä äkkiä Kuroi Maton koulupuvun ja tuhlata samalla minun ostamani kankaita murr>:( Puku valmistui ennätysajassa ilman erityisempiä ongelmia ja peruukkina toimi Nicon vanha karvareuhka.
Kuroi Mato Black Rock Shooterista
Lauantai aamuna  laittauduimme valmiiksi ja kävimme Enossa kaupassa cossit päällä. Megulla oli päällään Junko Enoshima Danganronpasta ja hän saikin paikalliset pulit hieraisemaan rähmäisiä silmiään. Voi olla, että heidän päivänsä oli sillä pelastettu...
Dabeti dab
 Conipaikalla kävimme ensimmäiseksi noutamassa liput, jotka olivat kuviottomat kirkkaan oranssit paperirannekkeet. Minusta tämän kokoisessa tapahtumassa se on täysin ok, jos budjetti käytetään muuhun kuin kalliisiin kuvioituihin rannekkeisiin. Ilmoittauduin infoon olevani läsnä cosplaykisassa ja Pret-Ty siepattiin mukaan Hallcosplay-kisaan heti ulko-ovella. Hengailimme Digimon pöydällä ja kurkkasimme myyntipöydät ennen tuomaroinnin alkamista. Myyntipöydillä oli samat vanhat tutut myyjät ja Urumilla oli huippuhyvä Pocky tarjous (15 kpl Pockyjä 20 e), johon Pret-Ty tarttui innokkaasti.
Pret-Ty, Megu ja minä
Tuomareina cosplaykisassa olivat Megu ja Noora, molemmat olivat todella mukavia ja varmasti myös ammattitaitoisia hommassaan! Vaikka Megu on hyvä ystävämme, en näyttänyt hänelle WIP kuvia tai postannut someen mitään Yukaan liittyen, sillä tuntui ettei se olisi reilua muita kisaajia kohtaan. Tuomarointi oli aika rento, eikä minua se hirveästi ehtinyt jännittääkkään. Sen jälkeen menin kisakuvaukseen ja kuvaaja päättikin ottaa aurikoisesta säästä ilon irti ja ottaa kuvat suorassa auringonpaisteessa?! Hyi hiivatti sanoisin! Silmieni alle jäi kauheat varjot ja blondi peruukkini paloi kuvissa kamalan näköiseksi. Kun mainitsin asiasta, kuvaaja vain pahoitteli ettei käytössä ollut heijastuskiekkoa (En tiedä mikä sen oikea nimi on , mutta tiedätte sen läpyskän, jolla heijastetaan valoa kasvoille). Conissa ei myöskään ollut virallista kuvauspistettä ollenkaan, mutta tuntuu että kaikki kuvia haluavat ottavat nykyään itse omat kuvansa.

Menimme puolta tuntia ennen kisan alkua odottamaan bäkkärille. Siellä oli todella mukavaa ja minusta yhteisfiilis oli hyvä. Ihanat cossimammemme toivat meille vettä ja tsemppasivat täysillä<3 Juuri ennnen kisan alkamista meille ilmoitettiin, että kisa saattaa myöhstyä lavan valo-ongelmien vuoksi. No asiaahan ei saatu korjattua, joten kaikki lavakuvat ovat aivan järkyttävän näköisiä, yritin parhaani tehdä niille jotakin, mutta turhaan.
Hyhhyh, ottakaa tästä karmaiseva kuva
Ja kolmas sijahan sieltä lopulta napsahti!
vasemmalta 2.sija, 1.sija, 3.sija ja kunniamaininta

Hallcosplaykisaajat
Hallcosplayssa voittaja päätettiin äänestämällä. joten palkintojen jako ei ollut kisan välittömässä yhteydessä. Kisasta jäi ainakin itselleni ihan mukavat fiilikset, tosin en ole aivan varma rakastinko vai vihasinko juontajaa, joka oli mielestäni välillä turhankin huomiota herättävä. Palkinnoksi sain 15 euron arvoisen Eurokankaan lahjakortin. Ei kummoinen palkinto, mutta ehkä sillä saa yhden metrin Mallorcaa... Ennen kotiin lähtöä kävimme nopsasti luvattomilla teillä kuvaamassa Megun Junkoa yläkerran käytävillä. Rankan conpäivän jäkeen päätimme lähteä kalaan! Megu onnistui jopa nappaamaan jässikkä-ahvenen! Katsoimme illalla vielä Diebuster- elokuvaa, mutta minä ja Pret-Ty nukahdimme kesken leffan ja se jätettiin kesken... Weak!
Pret-Tyn upea kalalook
Sunnuntai
Aamulla laittautuminen oli yhtä tuskaa! Silmäni olivat punoittavat ja arat, joten en uskaltanut laittaa piilaerita ollenkaan. Kierrätin Mimiconista tuttua casual Satsukia ja pidin koko päivän aurinkolasit päässä, slllä tavallaan ne sopivat Satsukin k-5 luonteeseen ja niissä oli myös vahvuudet. Saattoi ehkä näyttää siltä että podin kovaakin darraa...xD Pret-Tyllä oli puolestaan päällä Love Live Sunshine Chikan koulupuku, jonka asun hän oli tilannut 20:lla eurolla Rolecosplaylta. Sillä rahalla tuskin olisi saanut kankaitakaan Suomesta, joten hän päätti kokeilla ensi kertaa ostoasua. Ilman vaivaa ei kuitenkaan selvitty, sillä hihoja piti muokata hieman. Lisäksi peruukki piti stailata ja tehdä hiusrusetti ja apilapinni.
Chika Chika chii


Doki doki sunshine...Mutta olikin pilvistä!
Kävimme pelaamassa outoa pingviinipeliä ja lauloimme paljon karaokea, sillä siellä oli kerrankin tyhjää. Pienissä coneissa on mukavaa, kun karaokejono ei ole kilometrien pituinen. Kävimme ilmoittautumassa animetietovisaan neljästään ja mennessämme paikan päälle saimme kuulla joutuvamme lavalle! Emme oikeasti tajunneet, että kolme ennakkoilmoittautunutta joukkuetta menisi lavalle vastaamaan kysymyksiin kaikkien eteen.
DAREKA TASUKETEEEEE!!!
Sali näyttää tässä vielä tyhjälle, mutta sakkia saapui hurjasti sisään vielä tämän jälkeen.
Animevisassa oli kolme kategoriaa: Sarjan tunnistaminen kuvista. nippelitietous ja openingien tunnistaminen. Tiesimme, että openingien tunnistaminen tulisi olemaan valttikorttimme, sillä olemme aikoinaan itsekin pitäneet animemusavisaa. Nippelitieto-osio oli puolestaan aivan kaamean vaikea! Mielestäni kisan yleisilme oli hyvä ja meille jaetut "oljenkorret" toivat maustetta kisaan. Yrittäessämme käyttää "soita infoon"-oljenkortta, puhelu meni kahdesti vastaajaan;___DD
"Tämä on vastaaja."
 Oli kuitenkin ikävää, että ohjelmanpitäjä oli kierrättänyt samojen sarjojen tunnareita, kuin aiemmissa kysymyksissä oli ollut. Lisäksi visa selvästi suosi naisyleisöä ja se oli tehty ohjelmanpitäjän oman maun mukaiseksi. Esimerkiksi Ouran High School Host Clubin tyylisiä sarjoja oli käytetty liikaa. Kaikesta tuskailusta huolimatta upea ryhmämme "Kolmosen kolmonen" voitti visan! WOOOOT?? Saimme palkinnoksi ramunea ja pockyja:> 

ME OLLAA PARHAITA! KOLMOSEN KOLMOSET RULES!
Päätimme pian  animevisan jälkeen lähteä kotia kohti ja ulko-ovella meille tyrkytettiin ILMAISIA Kawacon t-paitoja? Pakkohan ne oli ottaa kyytiin, sillä conpaidat ovat parhaita yöpaitoja! Suuret kiitokset näistä<3
Kawacon 2016 ja 2017 paidat
Bonus: Läpä löpö suosta ei nousta.
Real life scouting be like
Megu sai inhokkihahmonsa eli Youn ja Pret-Ty oli toivonut Chikaa...
Kummallakaan ei siis ollut onni puolellaan tällä kertaa.
You on tosin yksi minun suosikeistani, joten Megu antoi julisteen minulle hihi!
Love Live is trash and you know it
Kawaconissa oli todella hauskaa pienuudestaan huolimatta ja seuraava con on sitten Animecon! (Jos selviän työputkesta rip)
 Kiitos lukemisesta ja ensi kertaan<3
-Elluuhh


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia tulemaan!