Me

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Keväiset tuulahdukset ja WIP kuvia

  Hellou pitkästä aikaa ^^ Kevään coneista seuraava on Mimicon ja ollaan yritetty cossejakin väsäillä tässä kevätkiireiden seassa. Esimerkiksi pääsykokeisiin lukeminen, navettatyöt, kevään viimeiset ponnistukset koulussa ja rippijuhlat ovat vieneet hurjasti aikaa cosplaylta. No kuitenkin aina ehtiessään Pret-Ty on tehnyt Mavista Fairy Tailista ja minä aloitin tekemään Lynn Minmayta Macrossista.

Lynn Minmay WIP
Lynn Minmay elokuvasta Macross- Do you remember love. 
  Mietin pitkään mitä ihmettä oikein haluaisin cossata seuraavaksi ja kurkatessani jämäkangasvarastoja suorastaan kauhistuin. Aivan liikaa kalliita kankaita köyttämättöminä, joten siinä yli kaksi viikkoa hyvää cossinteoaikaa tuhlasin cossin keksimiseen. No lopulta valolamppu pääni yläpuolella syttyi ja päätin tehdä Minmayn asun, koska kaikki kankaat olivat valmiina!
Valmis mikki
Kaulanauhan ja rannekoristeet tein softiksesta ja kiinnitys on tarranauhalla.
Nupitusvaihe. Vaaleanpunaisen palan ompelin kiinni pielellä siksakilla.
Ompelin kaksi tiummansinistä nauhaa yhteen ja laitoin organzan niiden väliin.
Vyötärökappale on kiinni myöskin tarranauhalla ja keltainen pala softista.
Minulla on vielä hieman ongelmia peruukin stailauksen ja kenkien kanssa. Ja ensimmäistä kertaa Honeycolor petti minut piilareiden suhteen. Nimittäin tilasin pinkit, siniset ja läpinäkyviä piilolinssejä ja ainoastaan pinkit tulivat, koska muut tuotteet olivat loppu-_- Joten Mimiconissa pitää käyttää vähän huonompia linssejä. Däääm;____)

Mavis WIP
Mavis on söpö ja vahva Fairy Tailin perustaja, joka pitää herkuista.

 Mavis on todella hyvässä vaiheessa, sillä mekko on jo kokonaan valmis. Peruukki kaipaa vielä stailausta ja päässä olevat siipihörpäkkeet ovat vielä aloittamatta. Alkuperäinen idea oli laittaa asu Mimiconiin, mutta Pret-Ty ja Megu pääsivät cosplaymammoiksi ja tämä asu ei oikein niihin hommiin ole kaikista paras valinta. 
Rusettien ompelu on yksi Pret-Tyn lempihommista
Vyötäröllä olevien lörpäkkeiden ompelua. Valkea kangas on mallorcaaa ja sininen twilliä.
Ja tadaa valmiit lörpäkkeet! Niissä on vuori ja pinkit nauhat on ommeltu käsin,
 jotta lopputulos olisi mahdollisimman siisti.
Tältä asu siis näyttää tällä hetkellä. <3 Alla oleva vaaleanpunainen mekko on itseasiassa  kierrätetty Yonasta.
Mimiconiin Pret-Ty laittaa Maviksen sijaan Mako Mankanshokun ja minä laitan Minmayn jos saan sen ajoissa valmiiksi ja toisena päivänä Satsuki Kiriyuin casual asun. 
Mimissä nähdään^_^
-Elluuhh (vaikka alla lukee Pret-Ty)

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvin näyttää teillä edistyvän! ^^ Harmi etten pääse Mimiconiin 😯

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommenttia tulemaan vain!