Me

lauantai 28. helmikuuta 2015

Historian havinaa osa 2: Mimicon 2013 "Se iski kuin tuhat Tsunderea"

Terve taas! Toiset kun päästelevät Desucon Frostbite höyryjä niin me muistelemme lämmintä Mimiconia joka oli 18,-19.5.2013. Eli Coni historiamme jatkukoon!
Vuonna 2012 joulukuussa minulla oli jo suunnitteilla, että tekisin ensimmäisen cossini. Aluksi mietin, että Madoka Kanamen koulupuku olisi kiva, mutta nyt jälkeenpäin olen ihan iloinen etten tehnyt sitä xD Äitimme katsoi huvikseen netistä kaavoja ja löysikin sitten sieltä sivun missä oli Bernkastelin kaavat ja siitä sitten se lähtikin. Aika nopeasti kävimme ostamassa kankaat ja leikkasimme osat, mutta sitten innostus vähän laantui ja asun teko jäikin viimetinkaan. Peruukin löysimme sattumalta "Hauskakauppa" nimisestä liikkeestä netista. Mimiconista olimme heti todella innoissamme, koska se ei ollut kovinkaan kaukana.

Elluuh oli Pokemonista Dawn contest ver. ja minä Bernkastel Umineko no naku koro nista.
Ylenpänä Dawn ja alenpana Bernkastel

Majoituimme parin kilometrin päässä con-paikalta sijaitsevassa Sokos hotellissa. Oli mielentkintoista kävellä keskustan läpi cosplay-asuissa, koska muita conilaisia ei näkynyt aamulla mailla halmeillaXD Kaikennäköistä ihmisten suusta aina kuuleekin huudeltavan.
Pikku Gyoza pääsi myös mukaan coniin^^

Ihanan valoisaa<3
Con yllätti meidät hyvin positiivisesti! Mikkelin kongressitalo Mikaeli oli todella valoisa sisältä ja kaunis ulkoa. Coni paikkana se on myös mukavan tilava. Ulkona on monia kivoja kuvauspaikkoja, kuten puinen kävelysilta  ja järven ranta.

 Mieleen painuvin ohjelma oli Cosplayn Huipulle: Gotta Gijinka `em All! Kyseessä oli siis cosplaykisa, jossa kisattiin parhaasta Gijinkaversiosta. Kisaajien oli myös käytettävä asussaa haaste-esinettä, joka oli silloin kertakäyttöastiat.
Gijinka kisaajat



 Elluuhhin osalta coni ei mennyt aivan putkeen, kun vesipullo räjähti hänen mekolleen lauantaina. Onneksi se ei sentään ollut Coca-colaa...  Hän ei ollut kovinkaan tyytyväinen asuunsa ja surkutteli sitä pitkin conia. Nykyään tosin nauramme makeasti asialle.

Parasta koko conissa on kuitenkin Mimicafe! Kahvila sijaitsi toisessa kerroksessa ja tilaa ympäröivät lasiseinät ja maisemat järvellepäin olivat aivan upeat. Taustalla soi klassista musiikkia ja meidot ja buttlerit olivat aivan mahtavia! Meidojen ja Buttlereiden kanssa sai ottaa kuvia ja lopulta sainkin kaikki samaan kuvaan kanssani^^
Minä olin Mimicafen vakioasiakas XD


Mimiconin söpöt maskottipehmot:3
Ihanaa kevään jatkoa kaikille^^ Seuraavassa postauksessa luvassa sitten WIP-kuvia ja pukusuunnitelmia! See ya!
-Pret-Ty

torstai 5. helmikuuta 2015

Historian havinaa osa 1: Katsudocon 2012

Heippatihei kaikille! Koska perustimme blogin aika äskettäin, on paljon menneistä coneista jäänyt kertomatta. Siispä palataan siis ajassa taaksepäin katsomaan. mitä olemmekaan touhuneet menneissä tapahtumissa^^

Oikeastaan ensimmäinen con, josta voi kunnolla alkaa kertoa on Katsudocon 13-14.10.2012, joka järjestettiin Jyväskylän keskustassa Forum- kauppakeskuksessa. Tämä ei ollut ensimmäinen conimme, mutta ensimmäisistä coneistamme (3 Kuopion Chibiconia ja Animecon) ei ole juurikaan mitään materiaalia tai muistikuvia.
Conipaikalla cossaajia ja myös muita kauppakeskuksen kävijöitä
Olimme sattumalta varanneet perheloman Himokselle (50 km Jyväskylästä) juuri conin aikaan oli ja sieltä käsin oli helppoa mennä vanhempien kanssa conpaikalle. He kävivät ostoksilla ja katselivat hassusti pukeutuneita ihmisiä. Kauppakeskus oli aluksi mielestäni outo paikka conille, mutta sitten oli todella mukavaa. 


Cosplaykilpailijat

Minä lavalla hölmistelen

 Tein coniin ihka ensimmäisen cossini eli Pink Mikun. Kyseessä on ihan sama  tuttu ponnaripää idoli, mutta väriversio jossa kaikki siniset osat ovat pinkkejä. Äiti auttoi asussa ihan jonkin verran, koska en silloin osannut suoraan sanottuna mitään. ;_;  Minua yllättäen pyydettiin Hall-Cosplay kisaan ja en olisi voinut sillä hetkellä olla yhtään  sen onnellisempi. Lavalla pistäytyminen oli jännittävää puuhaa, mutta hengissä selvittiin. Minun vuorollani taustalla soi Caramelldansen ja aloin ihan yhtäkkiä tanssia sitä lavalla *nyt jälkikäteen nolostuttaa ihan sairaasti*.Lopulta en sijoittunut, mutta sain kunniamaininnan parhaasta Caramelldancenista.;D Lopulta tanssimme Gangman Styleä lavalla (ja koska olin hieman pihalla tanssista, yritin vain katsoa muilta mallia) ja yksi kisaajatovereista lähes putoaa ;O 
Voi ei älä putoa! 
Conin yleisfiilikselle antaisin arvosanaksi 10. Välillä pikkuconeissa voi olla paljon kivempaa ja yhtenäisempää porukkaa, kuin isoissa tapahtumissa. Lähinnä kyseessä oli hengailucon, mutta oli ohjelmaakin yritetty edes vähän järjestää. Koko conin ajan taustalla soi japanilaista musiikkia, mikä toi oman tunnelmansa kauppakeskukseen.
Pret-Ty osallistui jopa FFFightiin
Pret-Tylle oli tilattu tapahtumaa varten Rin Kagaminen Fear Garden asu. Vaikka jotkut saattavat vetää melonit nenäänsä ostoasuista, niin Pret-Tyn tapauksessa se todella kannatti.  Katsudoconin jälkeen hän on hiljalleen  alkanut itse tekemään omat asunsa ja nyt tuntuu, että hän on paljon taitavampi ompelemaan, kuin minä^^´ Minusta on ihan ok ensimmäisiä kertoja kulkea conissa ostoasu päällään, koska sillätavoin pääsee helposti harrastukseen mukaan ja lopulta itse tekemään asujaan. Tämä kyseinen asu jäi sitten lojumaan kaappiin,joten laitoimme sen eteenpäin uudelle omistajalle.


Pian nähdään taas- Elluuhh