Me

lauantai 17. tammikuuta 2015

Hyytävän hauska Yukicon 2015

Moikkelis kaikille^^ Kylmästä Yukiconista on nyt selvitty ja on siis postauksen aika!

Matka coniin alkoi mukavasti jo perjantaina. Sunnuntaiautoilijoilta ei matkalla vältytty, mutta ajallaan pääsimme kuitenkin Espooseen. Ensimmäinen asia, jonka Pret-Ty tajuaa tullessamme kaupunkimaisemaan on tietenkin Eurokangas;D Kauhistelimme Megun kanssa matkalla, kuinka lumi vain vähenee vähenemistään etelään tullessa ja kappas vain Espoossahan nurmikko näkyi;_; Me kunnon lumikinoksiin tottuneet olimme vähän pettyneitä, mutta asia korjaantui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oleessa lumimyräkässä.Yövyimme Scandicissa, sillä se oli edullinen, mutta jonkin matkan päässä conpaikasta.
Ihan siistiltä näyttää^^
Lauantaina herätys oli seitsemältä ja laittauduimme coniin unisina. Pret-Ty tuskaili piilareiden ja peruukin kanssa ja Megu Digimonkeisarin armoreiden kanssa. Oma asuni eli Arian koulupuku oli onneksi aika simppeli, eikä ongelmia aiheutunut muusta, kuin rullaantuvasta peruukkisukasta, joka puristi ikävästi. Menimme conpaikalle jossakin puoli kymmenen aikoihin ja jouduimme odottamaan ulkona kylmissä. Lauleskelimme ja nauroimme jonossa hillittömästi, toivottavasti lähellä olleet eivät hermostuneet;_;
Innokkaita conikävijöitä
Ensimmäisenä Megu meni nappaamaan meille hyvät paikat cosplaykisaan ja sitten conia kiertämään. Menin kuuntelemaan Cosplayn pimeä puoli -luentoa, mutta päädyin paikalle vasta melkein luennon päätytyä. Ohjelmanpitäjä kertoi kyseessä olleen hänen ensimmäinen luentonsa ja että hän oli kertonut asiansa turhan nopeasti. Kyseisen henkilön piti alunperin tulla sunnuntain AKB0048 ryhmään, mutta koska mutkia tuli matkaan hän oli conissa vain lauantaina. Otin hänestä parit kuvat ja seuraavana vuorossa olikin Pret-Tyn Snow Halation ryhmän aika.
Minä leikkimässä kameran kanssa:D Kuva: Matias Tukiainen
Minusta oli älyttömän mukavaa olla kuvaajana ja ainakin pidimme hauskaa, jos ei muuta. Toivottavasti edes osa kuvista onnistui^^

Nozomi:Pret-Ty
Umi: Meital
Maki: Chuiga
Hanayo: Sanni

Se pakollinen selfie

NCC-karsinnat myöhästyivät rutkasti teknisten ongelmien takia. Aluksi kuulutettiin kisan myöhästyvän ainakin puolella tunnilla. Ihmiset alkoivat kerääntyä toiseen kerrokseen toivossa, että ovet saliin avattaisiin. Siinä sitten seisottiin 45 min odotellen kisaa ja lopussa alkoi vitutustaso mukavasti nousta, kun mitään tietoa ei tullut. Minua alkoi huimata ison porukan keskellä ja ilma alkoi olla hyvin huonoa. Järjestyksenvalvojat yrittivät jotakin jonoja järjestää, muttei se onnistunut alkuunkaan. Lopulta saliin päästiin vähän yli viiden ja lopulta kisa alkoi puoli kuuden korvilla (alkuperäinen aloitusaika oli 16.00). Kisan juonto oli onneksi onnistunut ja kisan taso tietenkin korkealla.

Sunnuntaiaamuna herääminen näytti tältä

 Sunnuntaina sattui vielä aamulla sellainen muuttuja matkaan, että hävitimme hotellin kolmannen avainkortin. Siispä meidän piti tonkia koko räjähtänyt hotellihuone ympäri paniikissa moneen kertaan. Lopulta kadonnutta korttia ei löytynyt mistään. Seuraavaksi saamme kuulla, ettei kadonnutta "kolmatta korttia" ollu olemassakaan ja olimme etsineet aivan turhaan.. No sitä sattuu^^`
Ja tarkoitan oikeasti räjähtänyttä hotellihuonetta...
Sunnuntaina taas me hölmöt tulimme liian aikaisin conpaikalle paleltumaan;_; Ovet avattiin vasta kymmeneltä eikä yhtään aikaisemmin. Heti aamusta oli luvassa AKB0048 miitti^^ Porukkaa oli tälläkertaa huomattavasti vähemmän, kuin Animeconissa joten ryhmäily onnistui helpommin. Paikalla oli loppujen lopuksi 5 henkilöä, mutta esim. yksittäiskuvia saatiin toisin kuin ison ryhmän kanssa.
Ulkona oli kylmääää!>_<

 Yritimme aluksi mennä samaan kauppakeskukseen, jossa edellispäivän Love Live ryhmää kuvasin, mutta en muistanut että on sunnuntai ja ovet olivat kiinni (Baka baka baka!) Ulkona tuuli vietävästi eikä ulkokuvista tullut jurikaan mitään, kun tuuli heitteli hameet ympäri ja kravaatit kasvoille.Olimme ulkona vain reilut 5 minuuttia, mutta en enää tuntenut käsiäni ollenkaan;_; hetken sisällä lämmittelyn jälkeen menimme kuvauspalvelulle ja kuvasimme sisällä eri paikoissa. Conpaikka oli koristeltu kauniisti jouluvaloilla ja lumihiutaleilla, jotka olivat taustan kaunistuksena.^^
Pret-Ty innoissaan miitistä

Torstai iltana, kun olimme pakkaamassa, Pret-Tyä masenti kovasti surkea Yukirinin peruukki ja hän oli melkein valmis jäämään koko AKB ryhmästä kokonaan pois. Heitin ihan läpällä, että vaihtakoon muuksi hahmoksi ja siitä hullu idea sitten lähtikin.. Eli alamme muokata Yukirinin asua Chierille sopivaksi. Ompelimme yhteen asti yöllä, mutta muokkaaminen sujui kuin tanssi (kiitos teille oi jalot cosplayjumalat). Siispä lyhyellä varoitusajalla Pret-Ty olikin Chieri^^

Kuvat ottanut ja muokannut Megu
Acchan: Elluuhh
Chieri: Pret-Ty
Paruru: Chiruka
Takamina: Elisa
Tomochin: Miyu



Pahis Chieri;D
Acchanina oli aivan ihanaa<3

Nurkkajussithan ne siinä

..Mutta Chieriä ei kiinnosta;D
Yksi suosikkikuvista:3
Kuvauspalvelullakin käväistiin^^
Kuva: Kyuu Eturautti



 Kiitos kaikille ihanasta conista! Seuraava conimme on näillänäkymin vasta kesäkuussa, mutta suunnitelmia kesälle on jo ihan mukavasti. Heippatihei!

-Elluuhh










maanantai 5. tammikuuta 2015

Before the Yukicon

Terve kaikille^^ Seuraava conimme on Yukicon ja siihen on enää alle viikko joten nyt on siis hyvä aika julkistaa cossi suunnitelmiamme. Saimme cossit ennätys ajassa varmaan valmiiksi ja odottamme tapahtumaa innolla :3


                      Launatai

           Elluuhh:
           Hahmo: Aria Kanzaki
           Sarja: Hidan no Aria

            Pret-Ty:
            Hahmo: Nozomi Tojo
            Sarja: Love Live School Idol Project Snow Halation ver.




Love live oli kevyt katsottava idoli anime jolla on koukuttava peli;D  Minä pidän lauantaina Snow Halation ryhmää joten tulkaa vaan tervehtimään:) Nozomi on suosikki hahmoni sarjan yhdeksästä tyttösestä ja aion vielä tehdä lisää asuja hänestä.


                       Sunnuntai
                                                       
          Elluuhh:
          Hahmo; Atsuko Maeda the 13th (Acchan)
          Sarja: AKB0048


          Pret-Ty:
          Hahmo: Yuki Kashiwagi the 6th (Yukirin)
          Sarja: AKB0048

Acchan on lilatukkainen edessä keskellä ja Yukirin on lilapunatukkainen keskellä oikealla. 
AKB0048 on meille todella rakas sarja ja cossejakin siitä on tullut tehtyä joten pidämme siitä toista kertaa ryhmää tosin tällä kertaa vähän pienemmällä kokoonpanolla. Nähdään Yukiconissa!

~Pret-Ty

tiistai 23. joulukuuta 2014

Chibicon - Pikkuconin paluu juurilleen

Heipä hei kaikille^^ Tässä joululomalla on jo hetki tullut oltua, mutta nyt viikon päästä conista on viimein aikaa kirjoitella tänne. Eli siis Chibicon oli 13.12.2014 Kuopion keskustassa torin alla sijaitsevassa kauppakeskus Apajassa. Tämä oli uusi järjestely sitten viime Kuopion Chibiconien, jotka järjestettiin Työnkulmalla.

Megu tuli meille yöksi edeltävänä iltana ja tanssimme jalkamme kipeiksi pelatessamme tanssipeliä. Aamun laittautuminen meni rutiininomaisesti ja lähdimme yhdeksän jälkeen  lauantaina ajamaan kohti Kuopiota. En kehdannut laittaa Lambdan asua päälleni ettei se ryppyntyisi automatkalla. Menimme siis ensimmäiseksi Sokoksen vessaan laittautumaan ja tietenkin ohikulkijat katsoivat kummissaan touhuamme.

 Apaja conpaikkana oli ihan kiva. Tilaa oli riittävästi, kaikkiin lähes tärkeisiin keskustan kauppakeskuksiin pääsi kuivin jaloin ja ruokapaikat olivat ihan vieressä. Joitakin kauppakeskuscon kummastutti, mutta olemme tottuneet "ulkopuolisten" tuijotteluun ja kyselyyn jo Katsudoconeissa. Joku pikkulapsi luuli minua prinsessaksi ja Pret-Tyn luultiin olevan menossa naimisiin...Mikäs siinä sinisessä pitkässä peruukissa naimisiin;D
Kuva:Kyuu Eturautti
Pret-Ty vasemmalla, Megu keskellä ja minä oikealla


Kävimme heti aamusta kuvauspalvelulla ja ilmoittauduin cosplaykilpailuun. Ajattelin, että olisihan sitä kiva saada kisakokemusta. Hirveää stressiä en onneksi ottanut pikkuconin kisasta. Menimme seuraavaksi Megun kanssa karaokehuoneeseen. Ääntä ei saatu kuulumaan millään kaiuttimista ja pelkkä tietokoneen ääni oli liian hiljainen. Joku johto oli ilmeisesti unohtunut ottaa ja vänkäri juoksi ostamassa eri vaihtoehtoja. Odotettiin ainakin puoli tuntia, kunnes äänet saatiin lopulta kuin ihmeen kautta toimimaan. Karaokea pitävä vänkäri rupesi melkein itkemään helpotuksesta, kun ääni kajahti kuuluviin.

Kävimme syömässä Subwayssa ja matkallamme näimme joulupukin muoreineen. Lapsia jostakin syystä kiinnosti meidän ulkonäkömme paljon enemmän,kuin pukki;D Sitten menimme vessaan korjailemaan meikkejä
Hm..Kukakohan kuvan on ottanut?
Pret-Ty ja Megu menivät kuuntelemaan Päivin ja Satun Nordic Cosplay Championships-luentoa. Luento oli hyvin valaiseva NCC:stä ja Närconista. Aluksi he olivat keskenään luennolla, mutta sitten pari tyyppiä tuli lisäksi. Olisin itsekin halunnut mennä, mutta kisatuomaroinnit menivät luennon päälle. Siirryimme pikkuporukassa halki tuulen ja tuiskujen nuokkarille jonkin matkan päähän, jossa isommat ohjelmat pidettiin. Tuomarointi ei jännittänyt juurikaan, mutta en muistanut paljoakaan enää puvun teosta, koska aloitin teon jo kesäloman puolella ja asu sai debyyttinsä Traconissa. Tutustuin erääseen toiseen kisaajaan ja selvisikin, että olenkin lukenut hänen blogiaan tässäpä linkki sinne.

Pari kuvaa lohdutukseksi, kun en muista tekemisestä paljoakaan enää.
Pari rusettia tuli väsättyä asuun 

Käytin nauhaa apuna nappien laittamisessa
Sitten itse kisaan:
Kaikki kisaajat. kuva: Pret-Ty
Lavan takana tanssahtelin ja odotin innolla lavalle pääsyä. Onneksi olin ensimmäisenä pääsemässä lavalle. Väliajan tanssiesitys oli upea, kiitos siitä Bluffille^^ Ja sitten tuli jännityksen hetki eli palkintojen jako. Arvasin, että suloiset Kiki ja tämän kissa saavat kunniamaininnan<3 He olivat niin söpöjä! Loppujen lopuksi en saanut sijaa, mutta se ei oikeastaan paljoa haittaa.
Sijoittuneet ja kunniamaininta, kuva:Pret-Ty
Kävin pyytämässä palautetta kisan jälkeen. Tuomarit eivät pitäneet kangasvalinnastani, sillä kangas ei sility kunnolla ollenkaan ja jättää rypytykset vähän ruman näköisiksi. Myös pientä fiksailua olisi saanut olla, mutta kulemma näyttävä puku ja olisin epävirallisesti neljäs! En  tehnyt Lambdaa alunperin kisaan, mutta kannatti ehdottomasti mennä! Kauhea kisakuume jäi käteen ja tuli opittua sitä ja tätä. Onneksi menin, sillä hauskaa oli;)

Osallistuin myös FFfightiin, koska Pret-Ty ja serkkuni painostivat siihen. Hauskaa lavalla oli, mutta en uskalla katsoa taistelusta videota nyt jälkeenpäin. Minulle jäi hyvä maku suuhun, enkä halua pilata sitä katsomalla kuinka hölmöltä todellisuudessa näytin lavalla;D

Siinäpä Chibiconista, kiitos ja kumarrus -Elluuhh

lauantai 22. marraskuuta 2014

Sitä sun tätä~

Morjens;D Traconin jälkeen on tullut aherrettua cossien parissa ja vähän edistystä on tapahtunut. Seuraava conimme on Chibicon joulukuussa ja siitä tarkempaa postausta sen jälkeen sitten. Mutta tässäpä asusuunnitelmia sinne:

Pret-Ty
Sarja: AKB0048
Hahmo: Chieri Sono

 AKB0048 sarjana on minulle todella rakas ja Chieri on ehdottomasti suosikkihahmoni siitä. Alunperin tein tämän asun Animeconia varten, mutta sitten suunnitelmat muuttuivat ja laitoinkin Yukirinin. Siksipä Chieri on nyt ollut kaapin pohjalla lojumassa. Olin todella iloinen, kun sain tietää, että Chibicon palaa takaisin kotikaupunkiinsa Kuopioon joulukuussa. Aluksi mietin minkä cossin laittaisin sinne, mutta sitten muistinkin Chierin. En ollut tehnyt siihen vielä shoecovereita ja asukin kaipasi huoltoa. Shoecoverit olivat minun ensimmäiseni, mutta ne onnistuivat yllätävän hyvin ^^

 Piilarit tilasin honeycolorista ja tuntuivat todella hyviltä silmissä. Sain kaupan päälle toiset piilarit, jotka ovat vaaleanruskeat. Postissa ei mennyt kuin reilu viikko ja mukana tuli myös kotelot molemmille.
Kaupunkimaisema olisi voinut ehkä sopia paremmin Chierille, mutta eipä täältä maalta niin vain kaupungille karatakkaan;D
Tässä on ehkä ainut hyvä kokokuva minkä saimme :c

  Ihan takaamme oli juossut jänis, mutta ei kumpikaan meistä ollut huomannut sitä. Isäämme nauratti, kuinka keskittyneitä olimme kuvaamiseen.

Haluuks tapella? No?!

 Elluuhh laittaa Chibiconiin vanhan kunnon Lambdadeltan, koska ei ehdi muutakaan väsätä. Chibissä siis nähdään~

-Pret-Ty

lauantai 27. syyskuuta 2014

For the first time in forever- Tracon 2014


Hei vaan kaikille^^ Nyt on jo hyvä aika kirjoitella conpäivitystä ja tämä oli siis minun ja Pret-Tyn ensimmäinen Tracon!

 Ensinnäkin lähdimme liikkeelle jo perjantaina, minä menin linja-autolla Lapinlahdelta Kuopioon, jossa Pret-Ty ja muutamaa muu odotteli sitten minua kyytiinsä. Mutta tietenkin linja-auto oli myöhässä ja matkalla sattui olemaan vieläpä tietyömaa, joten minun takiani he joutuivat istuskelemaan Kuopiossa jonkun tovin... No sieltä matka Tampereelle meni kuin tanssi ja yövyimme koko viikonlopun Tampereen kylpylässä. Huoneisto oli tilava ja todella hienon näköinen! Tuntuu aina kauhealta kertoa lattiamajoituksessa yöpyneille itse olleen luksushotellissa yötä:`D

  Sitten parin tunnin päästä myös Megu (Megurinemagnet, mutta lyhennän tästä lähtien hänet Meguksi) liittyi hilpeään conseurueeseen ja siinä silitettiin cossit ja tehtiin vielä pikku korjauksia. Mikään ei onneksi ollut pahemmin hajonnut laukussa. Laitoimme rannekkeet jo perjantai illalla käteen, etteivät ne varmasti unohdu aamulla kiireessä. Minä leikkasin rannekkeesta ylimääräisen pois, koska en halunnut sen uivan joka paikassa ja se oli iso virhe. Rannekkeeni ratkesi ja Megun piti piti ommella  se kiinni ja laitettiin varuilta liimaakin. Pysyi se sitten oikein hyvin, mutta oli lievät kuumotukset jos joku alkaakin pätemään, ettei vaurioituneella rannekkeella pääsekkään sisään;_; No ei ovilla onneksi sen tarkemmin rannekkeita sitten tarkistettu ja kaikki meni hyvin.

Lauantain cossit:
Ellu: 
Hahmo: Lambdadelta
Sarja: Umineko no naku koro ni

Pret-Ty:
Hahmo: Bernkastel
Sarja: Umineko no naku koro ni

Lauantaina heti aamusta kävimme hakemassa cosplaykisojen liput ja sitten siirryimme puistoon Umineko ryhmän miittiin. Nurmikko oli märkää ja kenkäni ja sukkani kastuivat, mutta onneksi en vilustunut. Miitissä oli todella mukavaa ja kuviakin saatiin jonkin verran. Olisi mukava ryhmäillä vaikka toistekin Uminekon merkeissä, sillä olisi sääli käyttää Lambdaa vain yhden kerran.
Olin hämmästynyt sarjan suosiosta toden teolla! Meistä otettiin todella paljon kuvia ja välillä liikkuminen tuntui aika epätoivoiselta puuhalta, kun heti piti pysähtyä uudelleen kuvattavaksi.

 Kyllähän tätä Uminekoporukkaa tuntui löytyvän ihan mukavasti:3 Näin myös muita cossaajia sarjasta, mutta he eivät tienneet ryhmästä tai eivät valitettavasti päässeet kuvauksiin.

En tiedä, mitä nimimerkkejä cossaajat haluavat käyttää ja osa oli alkuperäisen ryhmän ulkopuoleltakin. Jos haluat nimesi/ nimimerkkisi tähän, niin kommentoi ja lisään nimesi^^

Beatrice: Megurinemgnet
Lambdadelta: Ellu
Bernkastel: Pret-Ty

 Tässä vielä yksi suosikkikuvistani <3

 Lauantaina yritimme Megun kanssa pelata  tanssipeliä, mutta cossit eivät ihan tykänneet ideasta, joten tanssimme oli paljon huonompaa, kun mihin taitomme olisivat riittäneet ^^` Innolla odottamassamme WCS kisassa aloimme itkemään, kun voittajat paljastettiin ja voitto menikin oikeaan osoitteeseen! Paljon onnea voittajaparille!
WCS Team Finland 2015


Sunnuntai:  


Pret-Ty 
Hahmo: Mao Nonosaka (Manga ver.)
Sarja: Mirai Nikki

  Hahmoon kierrätimme jämäkankaita ja ainoastaan napit piti ostaa. Peruukki oli sama, kuin Bernkastelissa, joten emme kehdanneet leikata edessäolevia hiuksia lyhyemmiksi. Pret-Tyn silmät ärstyivät lauantaina piilolinssien käytöstä, joten hän ei halunnut ärsyttää silmiään enempää ja jätti piilarit laittamatta. Mao oli alunperin tehty Mirai Nikki ryhmään, mutta alkuperäinen ryhmä peruuntui coniaamuna! Onneksi sarjasta löytyi cossaajia ja kävimme yhdessä kuvaupalvelulla^^ Anteeksi, en tiedä ketä cossaajat olivat, mutta lisäilen nimiä jos saan tietoa.

Kuvat ottanut: Helene Lindfors




 Pitihän sitä äitille lähettää kuva <3

Sunnuntai aamuna Pret-Ty oli melkein ensimmäisenä jonottamassa lippua mangaka Rino Mizuhon nimmaritilaisuuteen. Kun vihdoin tilaisuus alkoi, Rino kirjoitti nimmarinsa lapulle ja kätteli. Hän myös mainitsi, että Maon peruukki on samanlainen, kuin Maagisen suklaapuodin päähenkilöllä, Shokoralla. Pret-Ty kertoikin haluavansa ehkä joskus cossata hahmoa ja pitävänsä sarjasta todella. 


 Sunnuntai: 
Ellu
Hahmo: Sakura Miku (fanart ver.)
Sarja: Vocaloid

Halusin käyttää Miku peruukkiani pitkästä aikaa (jonka ostin aikoinaan omoista ja se maksoi 50 e!) ja katselin erilaisia Sakura Mikun asuja ja päädyin lopulta tähän upeaan fanart versioon. Kuva on todella kaunis ja aloin tekemään asua vähän hetken mielenjohteella. Kankaiden värit eivät ihan täsmää referenssikuvaan, eikä helma ole tarpeeksi leveä, mutta pidän asusta silti todella paljon <3


Kaikki kuvat ottanut: Megu